Näytetään tekstit, joissa on tunniste erikois operaatiot. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste erikois operaatiot. Näytä kaikki tekstit

perjantai 7. toukokuuta 2010

Värjäystä


Taisin viime kerralla jo mainita IKAT-loimen, mielenkiintoinen (ja työläs) värjäys menetelmä jolla kuviodaan loimi ennen kuin se laitetaan kangaspuihin.
Ensin tietysti suunnitellaan kuviot ja haluttu väri, minun piti tietenkin mennä vaikeimman kautta, loimessani on niin monta eriväriä etten ole edes laskenut niitä.
Sitten luodaan loimi jonka jälkeen se asetellaan kudonta järjestykseen ja kireydelle. Seuraavaksi sidotaan ne kohdat jotka halutaan jättää värjäämättä eli kuvio kohdat, ne kääritään muoviin ja sidotaan tiukasti.
Nyt päästään värjäämään loimi, loimen kuivuttua aukaistaan sidonnat ja se laitetaan kangaspuihin.
Kuvassa (yllä) värjätty loimi ennen ikat-sidonnan aukaisua

Nyt ollaan jo asentamassa loimea puihin.
Kuvassa näkyy värjätty osuus tummempana raitana.
Tätä oli ihana kutoa lankojen värien kokoajan muuttuessa.
Puissa on jo uusi työ, mutta ikat on vielä viimeistelyä vaille (hapsut yms.)

Olen saanut hommattua nyt myös kotiin kangaspuut, eipähän käy kesällä aika pitkäksi !
Ne on 120 cm kudonta leveydeltä, kahdeksat varret sekä polkuset joten niillä voi tehdä melkein mitä vaan.

Neulonta ja virkkaus rintamalla ei ole tapahtunut paljon mitään, mutta kyllä ne puikotkin välillä kilisee.
Työn alla on puuvilla-pellavalangasta kimono mallinen paita, malli on omanpään tuotoksia joten saa nähdä mikä on lopputulos.

Aurinkoisia kevätpäiviä

sunnuntai 15. maaliskuuta 2009

PUUTARHA UNELMIA

Kevät tekee tuloaan ja olen väkertänyt tällaisen, mikä tämä lienee onkaan; seinätekstiili ?
Ajatus kumminkin on lähtenyt puutarha unelmista.
Ideana on ollut käyttää erillaisia käsityö tekniikoita ....
... ja vanhoja tekstiilejä sekä kierrätys roinaa...

Puunrunko; chenille-tekniikkaa ja villalangalla kirjontaa
Puun lehvästö; tilkkumaalaus eli pikkusilpusta ja helmiä
Kukat ja heinät/kaislat; käsin kirjontaa
Lampi; konekirjontaa
Polku; konekirjontaa,( välissä on vanua)
Aurinko; konekirjontaa ja käsinkirjontaa
taivaassa on poimutusta kuten lammessa
Ruohikko; revittyä kangas suikaleita ja käsin tikkausta
Lammen rannalla on vanhoja kuluneita helmiä = kiviä
Pohjana on paperia johon olen silittänyt tukikankaan

Koko teos kuvaa päiväkirjaa. Takaosa on tekonahkaa ja väliin on laitettu paksusti vanua joka on ommeltu keskeltä kiinni jotta sain siihen kirjan muodon.

Tämä työ oli kauan työn alla, tuli niin paljon pikku näpertelyä ettei yksinkertaisesti jaksanut tehdä putkeen koko työtä, vaan välissä meni parikin kuukautta etten katsonutkaan koko tekelettä.
Nyt se on pari kuukautta ollut valmiina ja sain viimein kuvattuakin tämän !!

Tällä hetkellä on tekeillä toinen erikois projekti, saa nähdä meneekö siinä yhtä kauan kuin tässä.
kuvat on vissiin aika pieniä, toivottavasti saat suurennettua niin näkyy paremmin :)