Näytetään tekstit, joissa on tunniste virkkaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste virkkaus. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 18. huhtikuuta 2010







HEIPSATI RALLA


Tämän jakun olen saanut valmiiksi jo viime syksynä, mutta kuvatuksi vasta nyt.


Malli on Tine Solheim`in kirjasta Leikkiä langoilla ja lankana novitan cocos ja luxus cotton

Langat oli vähän turhan paksuja tähän ja jakusta tuli pikkasen liian pitkä, olenkin suunnitellut purkavani jonkin verran jotta ei jäisi pitämättömänä lojumaan kaappii
n


Hankala kuvattava ja kun ei ollut keään apuna niin, ei voinut yllekkään laittaa kuvauksen ajaksi, mut eiköhän noista jotain tolkkua saa !

Koulussa olemme saaneet värjäykset värjättyä tälle kautta, viimeisimpänä loimi-ikat, myös silkkihuiveihin värjättiin sidonnalla kuvioita ja sai myös värjätä jotain omia juttuja
mutta näistä kerron kuvien kera myöhemmin....

Ensimmäisen vuoden näyttö työ on myös valmiina, pellava kaitaliina.
siihen arvottiin yksi väri jota oli pakko käyttää , minulle langesi oranssi ja alussa en pitänyt siitä ollenkaan ! mutta kun kaveriksi suunnitteli sopivat värit ja sidoksen niin se olikin ihan omaan makuun sopiva, vaikka näitä emme itselle teekkään vaan liinat menevät koulun myymälään.




Tässä lähikuva sidoskuviosta



Ja kokonais kuva kaitaliinasta

Tälle kevättä teemme vielä sisustus taulun pujotus työnä ja ikat-lomesta mitä sitten olemme suunnitelleet, usimmat tekevät jonkin laisen hartia huvin tai kaulaliinan, minä teen ponchon.

Huomenna pääsen varmaan laittamaan ikat-lointa puihin ja taas kutomaan.

Eikun seuraavaan kertaan !

sunnuntai 21. maaliskuuta 2010

HYVÄÄ KEVÄTTÄ









Minä olen vielä olemassa, vaikka en ole täällä käynytkään.
Olen joutunut muutosten tielle, aloitin syksyllä uudestaan koulunpenkin kuluttamisen.
Välillä tuntuu ettei aika riitä joka paikkaan, varsinkin kun saa istua bussissa päivittäin vajaa 2 tuntia, mutta käsityö on aina mukana bussissakin.

Mitä lähdin opiskelemaan ? Käsitöitä tietenkin !!
3 vuotta opiskeltuani minun pitäisi olla Tekstiili Artesaani
saan päivittäin olla tekemisissä lankojen kanssa ja minä RAKASTAN sitä.
Tässä jaksossa olemme värjäilleet erillaisia lankoja ( niistä pitää muistaa ottaa kuvia)

Tässä muutama koulutyö...



Juutti-Pellava kaitaliinat toisessa on keskellä bambua

Puuvillaiset kaulahuivit, ensimmäiset työt koulussa, samaan loimeen piti suunnitella ja kutoa kolme erillaista huivia josta ensimmäisen tuli olla palttina sidoksinen,
toisissa on raesidos ja kudevaltainen toimikas

Laitetaan vielä mausteeksi puro batikista neulomani huivi



Ja virkattu baskeri
p.s. löysin tänä aamuna kauan kaipaamani kameran asennus-cd:n, minulla on ollut tämä kone vaikka kuinka kauan mutta en aiemmin saanut ladattua kuvia, tuntui ettei viitsi mitään kirjoitella kun ei ole kuviakaan. Käsityö blogi olis kyllä aika tylsä ilman silmäniloa.


keskiviikko 19. elokuuta 2009

KESÄN AIKAANSAANNOKSET

Kesä on mennyt vauhdilla ohi, olen ollut mökki raksalla koko kesän ja mokkulan jätimme kotiin pojan käyttöön joten netissä ei ole päässyt pahemmin käymään.
Käsitöitä on kumminkin tullut tehtyä jonkin verran, kaikkea en ole muistanut kuvata.

Novitan kesälehdestä neuloin itselle bolero-jakun (vai mikälie)
lankana alabama
tässä edestä:
ja sitten takaosa:
Ja puroa piti tietysti päästä kokeilemaan, virkkasin neliöä niin pitkälle kuin kerää riitti ja vanutin pesukoneessa.
Sain aikaan tällaisen patalapun
värinä tundra

lauantai 18. huhtikuuta 2009

TOSSUT JA PONCHO,

Sain toisen ponchon valmiiksi, malli ja lanka sama kuin edellisessä väri vain vaihtui.
Tosin tein tämän isommilla puikoilla (6) ja lisäsin silmukoita (90s)
tuli tosi huono kuva, kiireessä otettu ennen tyttären kouluun lähtöä ja poncho roikkuu vinossa, mutta eiköhän tuosta jotain ymmärrä.

Lankana Rose Mohair ja menekki 175g
Tämän tekeminen alkoi tuntua tosi työläälle lopussa, kun tein kaksi ponchoa peräkkäin niin saman toistoa tuli 60cm:n leveydeltä ja 240 cm:n pituudelta...
Luultavasti kuitenkin teen näitä jossain vaiheessa lisää.

Välipalana tein huopanen langasta tossut sukulais tytölle, tämä oli tilaustyö joka tuli mukavaan rakoon, saipa tehdä välillä jotain muuta kuin ponchoa.
lankaa kului reilu 50g + kukkasiin jämälankaa



Tossut on kokoa 24 eli tosipienet ja söpöt.

Kuten kuvista näkyy, meillä on vielä lunta jonkin verran, eilen pyryytti lisää, mutta suli onneksi samantien pois.

sunnuntai 29. maaliskuuta 2009

poncho ja myssyt

Talvi ei tunnu menevän ohi sitten millään, joten ajattelin tehdä lisää lämmikettä...

Ohjeet on novitan:
Orannsi pitsipipo kesä-09 , lankana Rose mohair ja menekki 30g
Pinkki virkattu lippis, syksy-08, lankana mambo ja menekki 127g
Vihreä virkattu lippis, - " - , lankana teddy ja menekki 119g
Virkattu lippis oli nopsa ja helppo tehdä, luulin sitä vaikeaksi ja on ollut pitkää "I do" listalla, lopulta otin itseä niskasta kiinni ja yllätyin iloisesti, molemmat valmistui samanpäivän aikana !

Sain myös itselle valmiiksi ponchon rose mohairista, yllätys, yllätys ohje on novitan; kevät-09 tai kesä-09, löytyy kummastakin. Tein täysin ohjeen mukaan.
Pidän tästä mallista ja toinen onkin jo tekeillä, luultavasti tätä tulee tehtyä useasta eri langasta erivärisenä, eritilanteisiin...
...ja tyttäret myös haluaa, onneksi meille käy sama koko ;)

Lankaa meni 141g, mutta sain pingottaa tätä jonkin verran jotta sain kooksi 60 x 60cm, joten vaihdoin puikot 6mm ja lisäsin muutaman silmukan uuteen versioon joka myöskin on Rose mohairista.

perjantai 20. maaliskuuta 2009

Kirppari kierros

Kävin kierteleen Oulun kirppareita ja rupes kyllä vähän tympiin monikin kirppis!
Miksi laajennetaan kun muutenkin on tyhjiä pöytiä vaikka kuinka paljon, esim. realisointi keskuksen kirpparilla oli joka käytävällä vain muutamassa pöydässä tavaraa ja lisää pöytiä oli rakennettu viime käynnin jälkeen, eikä silloinkaan ollut lähimainkaan täyttä.
En mene sinne kyllä vähään aikaan, kaikki tarmo menee kävellessä ei jaksa enään tonkia tarjontaa!
Koko kierroksen tuottokin oli aika valju, pari käsityö lehteä ja lankaa (näistä mulla ei ole kuvia)

Sunnuntaina kävin hiukkavaaran itsemyynti kirppiksellä ja sieltä löytyi vähän enemmän roinaa mukaan. Lapsille nukkekotiin pikkuhilpehööriä yht.4€ ja lasten elokuvia (VHS:nä) 0,5€/kpl (nämä oli löytö, kaikki toimi ja useimmat oli disneytä)
itselle löysin vuosimallia -71 olevan Patalappuja lehtisen tämäkin vain 0,5€
(Tykkään näistä vanhoita ohje lehdistä varsinkin virkkausta sisältävistä.)


Tämä toinen löytö on lähi kirpparilta, se on laatikko joka sisältää 20 erinlaista huiviohjetta, kaikki mallit ei kuvassa näy. Tämäkin vain 50snt!

Oon minä saanut jotain valmistakin, nimittäin hihattimen (näitä alkaa kertyä).
Malli: Moda 2/2009 nro3
(ohje lanka: kitten mohair) minä käytin Rose mohairia
koukku: 5 niin kuin ohjeessa
langanmenekki piti olla 150g ei riittänyt minulla! vaikka rosessa on metrejä enemmän, tätä ajatellen arvelin langan riittävän, minultakun löytyi juuri sopivasti 150g herkullista väriä.
No, tietysti se ei riitänyt, eikä väriä löytynyt enään lähiseudulta joten päädyin aivan muuhun...


Eli mustaan. Kuten kuvasta näkyy, ei jäänyt paljosta uupumaan,lisäsin sitten vielä tuonne "sisäänmenoaukkoon" pari krs:ta kiinteitä mustalla vähän tasapainottamaan.

...Oli oikeastaan hyvä että lanka loppui kesken, tuli vähän espanjalaista vaikutelmaa....
On ollut jo kovasti käytössä, en vain ole aiemmin saanut "kuvaajaa", tätä kun oli vaikea kuvata itse.

torstai 12. maaliskuuta 2009

Tahiti kutsuu...

No, ei nyt kuitenkaan mikään lomaparatiisi, ihan vaan lanka, mikäpä muukaan!

Novitan Tahitia on nyt käsi virkaten vispannut niin että rannetta juilii, tosin tämä työ on jo ollut pari päivää valmiina, mutta kun heti piti aloittaa uus työ ja sekin virkkaamalla.
En tiedä onko virkkuu tyylini jotenkin väärä (varmaan), mutta ranne ja peukalo kipeytyy aina pitemmän virkkuu rupeaman jälkeen.
Neuloessa käsi ei kipeydy, tosin sitäkin sattui ennen, mutta vaihdoin vähän neulonta tapaa niin käsi ei ole enään vaivannut.
Valmista on kumminkin tullut
ohje on kirjasta Debbie Stollerin; koukussa
lanka: tahiti 120g, koukku 5

Tässä rinnat rottingilla, eikun sangat....esittelen uuden laukkuni (mikäpä muukaan)
..lisäsin muutaman silmukan enemmän, muuten olen tehnyt suoraan ohjeesta.
Tämä lanka on pölyttynyt jo useamman vuoden lankavarastossani, jotenkin tuo väri ei ole minun tyylistäni, liian hempeetä. Päätin sitten uhrata sen tähän kokeiluun, jonka arvelin menevän pieleen, toisin kuitenkin kävi! Jotenkin väri kuin syveni tällä virkkuulla ja minä PIDÄN lopputuloksesta.

On se jännä juttu, miten joku jonka ei odota olevan hyvä, onkin sitä ja kun innolla tekee jotain josta odottaa SUURIA niin siitä tulee täys pannukakku!

Olen myös saanut ommeltua jotain...


Tämän laukun on ystäväni minulta tilannut; päällikangas kirpparilta, vuorina on vanhaa verhoa, koristeena silkkikukka ja kukan keskustaan ompelin helmiä.

Kännypussit ovat olleet viimeistelyä vaille jonkin aikaa ja nekin sain viimein tehtyä (olenpa minä ollut ahkera).
materiaalit; kankaat kirpparilta samoin silkkikukat, helmet ja D-renkaat ovat uusia.

Tyttäret himoitsevat kännypusseja, saapi nähdä annanko vai myynkö etiäpäin...

sunnuntai 8. maaliskuuta 2009

Mummun-nelkkuja

Hyvää Naisten päivää tai mitä siitä on jäljellä. Sain nämä ruusut Äidiltä ja ajattelin jakaa ne teidän kanssa
Toivottavasti ne ilahduttavat teitä yhtäpaljon kuin minuakin.

Minulla on jokin kassikausi menneillään...
...Tämä kassi syntyi mummun-nelkkujen ylituotannosta tai ei minulla ole niitä vielä tarpeeksi, mutta tein nämä vahingossa liian isolla koukulla ja ovat sitten isompia kuin muut...
ovat tuossa jonkin aikaa lojuneet ja ajattelin nyt ne yhdistää kassiksi. Yhdistämiseen käytin mustaa lankaa, jotta värit ei niin häikäsis.
Hihnan virkkasin pylväillä 2krs/per väri ja reunaan vielä pari kerrosta kiinteitä
Tässä vielä toiselta puolelta
Nää on tosi värikkäitä, olen tehnyt jokaisesta nelkusta erinlaisen ja joskus vielä saan niistä täkin aikaiseksi (toiveajattelua!)
Näytetään sitten nää loputkin...
Isoimmissa paloissa on 11 eri värikerrosta ja niitä on 15 kpl:tta valmiina
pienemmissä paloissa on 5 kerrosta ja niitä on 4 x 22 +6 yhdistämätöntä eli 94 palaa jos äkkiseltään päässälasku meni oikein.
Paloja pitäs saada aikaiseksi 28kpl isompia ja pieniä 112 kpl, eli vielä olis tekemistä...

torstai 5. maaliskuuta 2009

Aurinkoinen kevätlaukku

Aurinko on ainakin minun silmissä vilissyt viime päivinä, vaikka pilvistä on sää ollut.
Auringon on tuonut lanka, mikäpä muukaan!
En ole aiemmin Lidlin lankoja ostellut kun ovat yleensä tekokuitua, mutta tämä puuvilla lanka "colorado" pisti heti aurinkoisella värillään silmiini ja se oli ostettava !
Koukullehan se heti pääsi ja mitä siitä tulikaan? Laukku tietysti, niitähän naisella ei voi olla koskaan liikaa.
Vai voiko?

Meninpä liittymään virkkausrinkiin ja tämän keväisen laukun aion liittää myös sinne, siellä on sopivasti menossa kevätsoppa tempaus johon tämä sopii hyvin.



Kassin ohje on ollut joskus ET-lehdessä (jota minulla ei ole) ja virkku sen minulle ystävällisesti antoi.
Lankaa kului vähän vajaa 300g, joten lidlin paketti riitti just sopivasti (6 x 50g)
koukku oli 3